Opettajien täydennyskoulutus

Työskenneltyäni pitkään lasten psykoterapeuttina olen aina pitänyt tärkeänä lapsen hoitoprosessin kytkemistä yhteistyöverkostoon. Se tarkoittaa sitä, että lasten kanssa toimivat lastentarhan työtekijät, koulun opettajat ja muu henkilöstö olisivat mukana samassa ymmärryksessä ja samassa ideassa lapsen kuntoutuksellisten ja terapeuttisten ajatusten suhteen. Tämän takia olen konsultoinut ja ohjannut paljon opettajia psyykkisesti oireilevan lapsen tukemisessa. Olen myös järjestänyt paljon työnohjausta tästä näkökulmasta muillekin lasten kanssa työskenteleville ja verkostojen tukeminen on ollut siten keskeinen pyrkimykseni. Tästä on vuosien saatossa kehittynyt tarve järjestää myös erillisiä koulutustilaisuuksia opettajille, ja tämä teema, lastenpsykiatrian ja erityisopetuksen rajapinta tuntuu nykyisin olevan erittäin kaivattu ja pyydetty sisältöalue opettajien täydennyskoulutuksessa. On huomionarvoista, että siihen teemaan ei ole ollut tarjolla paljon kouluttajia, vaikka toisaalta on paljon erityisopetuksen asiantuntijoita ja toisaalta lasten psyykkisten oireiden asiantuntijoita. Näiden teemojen yhdistäminen on mielestäni keskeisintä opettajien täydennyskoulutuksessa tällä hetkellä kun lasten levottomuus ja keskittymisongelmat kuormittavat voimakkaasti opettajia.

Liian usein nuo ongelmat kuitataan rakenteellisiksi neuro-ongelmiksi ( esim. adhd) ilman, että oireen sisäinen tausta ymmärrettäisiin, tai että se uskallettaisiin tai haluttaisiin nähdä. Tällöin aikuiset pääsee vähemmällä, kun ei tarvitse puhua vanhemmuudesta tai opettajan osuudesta asiaan. Mutta lapsi jää olotilansa kanssa yksin. Minä valitsen toisen tien, joka aikuisten kannalta haasteellisempi, mutta lapsen kannalta enemmän apua tuova.

Elokuussa 2010 minut pyydettiin valtakunnallisille erityisopetuspäiville Jyväskylään pitämään luento psyykkisesti oireilevan lapsen kohtaamisesta ja tämä sai aikaan lukuisia uusia koulutuspyyntöjä eri puolille Suomea, koska siellä oli paikalla monia erityisopetuksen kehittämisestä vastaavia aktiivisia toimijoita, jotka erityisen painokkaasti huomasivat aiheen olevan erittäin tarpeellinen koulujen nykytodellisuudessa. Nyt yli kolmen vuoden ajan olen melko aktiivisesti käynyt pitämässä tästä hyvin kipeästi kaivatusta teemasta koulutusta opettajille eri puolilla Suomea.

Tyypillinen koulutuspäiväni sisältää pohdintaa nykymaailman menosta, kiireestä, ahdingosta ja epävarmuudesta, joka koskettaa niin lasten vanhempia, opettajia kuin lapsiakin. Puhun oppimiskäsityksestä, joka olisi syytä päivittää vastaamaan nykytodellisuutta siten, ettei oppimisvaikeuksissa suinkaan ole enää kyse pelkästään neuro-kognitiivisista tekijöistä, vaan tunteet ja ihmissuhteet, kokemukselliset asiat, on otettava huomioon. Erityisen tärkeitä ovat vuorovaikutusasetelmat opettajan ja lapsen, vanhempien ja lapsen ja opettajan ja vanhempien välillä, sekä toisaalta opettajan ja kollegoiden ja muiden yhteistyöverkostojen välillä. Tämä muodostaa usein sellaisen dynamiikkakimpun, jonka selvittämisestä saadaan paljon enemmän apua oppilaalle kuin älykkyystesteistä, joita monet psykologit lähes ainoana metodinaan nykyään soveltavat.

Koulutuksessani tulee esille myös tärkeitä psykologisia käsitteitä ja perusperiaatteita, jotka opettajien on syytä tietää ja hallita, jotta he pystyvät keskustelemaan ja hahmottamaan oppilaiden psyykkisiä ongelmia niiden tuen pohjaksi. Puhetta on myös kuntoutuksen ja auttamisen perusasetelmista ja perusperiaatteista.

Lapsen kohtaamiseen syvennytään myös, herkkään kosketukseen lapsen ja opettajan välillä, siihen hoidolliseen suhteeseen, joka usein on tarpeen luoda pedagogisen suhteen ohelle, jotta lapsi selviäisi ja jaksaisi paremmin. Arviolta ehkä jo joka kolmas lapsi tarvitsisi jonkinlaista hoidollista suhdetta, jotta oppiminen edistyisi. Monesti hoidollinen suhde tarkoittaa myös rajoja ja raameja, ei pelkästään empaattisia elementtejä. Koulutuksessa korostetaan sitä, miten tutustuminen opettajan ja ongelmia kokevan oppilaan välillä on tärkeätä, joten oppilas ikään kuin kurottautuu opettajaansa kohti paremmin.

Muita läpikäytäviä teemoja ovat myös vanhempien kohtaaminen ja siihen liittyviä tärkeitä näkökohtia ja perusperiaatteita. Kollegiaalisuus-osiossa pohditaan sitä miten opettajat voivat toistensa avulla ymmärtää enemmän, peilata tunteita keskenään ja siten saada omatkin tunteensa haltuun paremmin. Ilman tätä kollegiaalista vaihtoa opettaja voi tulla huomaamattaan provosoituneeksi tai kuormittuneeksi oppilaasta, mistä seuraa se, että opettaja huomaamattaan on keskeinen osa oppilaan problematiikkaa, kun oma tunnetekijä jää huomiotta. Puhutaan myös yhteistyöverkostojen merkityksestä ja korostetaan tärkeitä perusperiaatteita verkostojen toiminnassa.

Yksi hyvin keskeinen teema on opettajan inhimillisyys eli se, että opettajakin voi ahdistua, menettää kontrollin ja tulla osaksi oppilaan problematiikkaa. Sen haltuunottoa pohditaan ja niitä vaaroja, mitä voi syntyä, ellei tätä ymmärretä ja viedä eteenpäin. Kokonaisessa koulutuspäivässä puhutaan opettajana kehittymisestä nimenomaan psykodynaamisesta näkökulmasta siten, että juuri nuo edellä kuvatut elementit tulisi huomioida eli lapsen, vanhemman, kollegan ja verkoston kohtaaminen, oman sisäisen maailman tunnistaminen ja omien tunteiden hahmottaminen. Koulutuksessa pohditaan sitä metodia, miten näissä edetä ja päädytään työnohjaukseen, mutta puhutaan siitä nimenomaan sellaisena ilmiönä, jossa opettajan täytyy uskaltaa tutkia itseään syvemmältä eikä vain oppilasta tai vanhempia.

Käydään läpi niitä välttämättömiä perusedellytyksiä ja ehtoja, joita esimerkiksi työnohjaajan olisi täytettävä, jotta hän voi edistää opettajan kehitystä tässä viitekehyksessä. Pelkkä muodollinen työnohjauskoulutus ei suinkaan riitä. Ohjaajalta tarvitaan psyykkistä kykyä uskaltaa mennä vaikeille alueille, herkkyyttä nähdä ja tulkita tunnepitoisia ilmiöitä ja ennenkaikkea syvää substanssitietoa ohjattavasta alueesta, psykodynaamisista, ahdinkoa ja kuormaa tuottavista sisäisistä ja vuorovaikuttuksellista ilmiöistä.

Opettajien täydennyskoulutuksia voidaan järjestää kokonaisina päivinä näiden edellä mainittujen teemojen osalta tai pyydettäessä keskitytään johonkin kuvattuun osa-alueeseen.

Olen kirjoittanut yhteisöllisestä oppilashuollosta erillisen artikkelin, jossa käsittelen tätä vähälle huomiolle jäänyttä aihetta hieman pidemmin:

”Yhteisöllinen oppilashuolto – lain vaatima, toistaiseksi taustalle jäänyt, mutta kovin välttämätön ulottuvuus”