Olen antanut yksilö- ja ryhmätyönohjausta hyvin monille tahoille. Työnohjauksen aiheina ovat erityisesti olleet psyykkisesti oireilevien lasten kohtaaminen, tukeminen ja siihen liittyvä vanhempien kohtaaminen, kollegan kanssa yhteistyössä herännäiden kysymysten pohtiminen ja ylipäätään opettajan jaksaminen tällaisten epävarmuustekijöiden kanssa, joita ei opettajan peruskoulutuksessa ole käsitelty tai kohdattu. Olenkin moneen otteeseen suositellut, että pitämieni koulutusten jatkoksi olisi hyvä käydä oppilastapauksia läpi esimerkiksi pienissä ryhmissä. Tämä syventäisi merkittävästi opettajan sisäistämisen kykyä, joka on välttämätöntä, että tällaiset asiat oikeasti tulisivat käyttöön syvemmällä tunnetasolla kuormittavassa arjessa.
Työnohjauksessa on mielestäni hyvin keskeinen osuus myös sillä, mitä työntekijä itse tekee asian hyväksi, miten hän laittaa prosessissa itsensä alttiiksi sille mitä hän kokee, mitkä ovat hänen omat käsittelyjä kaipaavat suhtautumistapansa, tunneprosessinsa.
Työntekijän tunteet ja mahdolliset käsittelemättömät prosessit vaikuttavat siihen, miten oppilaan kanssa pärjätään ja miten oppilas keskittyy ja edistyy. Työnohjauksessa liikutaan parhaimmillaan lähellä psykoterapiaa, jossa opettajan oma mieli on hyvin vahvassa prosessissa tarkastelun kannalta. Ryhmäohjauksessa tämä luonnollisesti edellyttää luottamusta ja uskallusta laittaa itsensä likoon, mikäli tällaisesta ajattelee hyötyvänsä. Yksilöohjauksessa voidaan mennä helpommin niihin omakohtaisiin, arempiin alueisiin, jotka voivat olla opettajuuden tiellä.
Konsultaatio taas puolestaan on enemmän oppilaaseen suuntautuvaa, oppilaan problematiikkaa selvittelevä ja ehkä enemmän ” tiedollista” kun työnohjauksen syvemmät prosessit. Näitä kaikkia voi tiedustella ja niihin liittyviä sopimuksia voi melko joustavasti viedä eteenpäin.
Sijaisvanhempien työnohjaus
Yksi erityinen työnohjauksen muoto, jota olen antanut on sijaisvanhempien työnohjaus. Siinä syvennytään useimmiten kuormittavasti taustasta tulevan lapsen vanhemmuuteen uusien vanhempien luona ja pyritään luomaan ymmärrystä ja toimintatapoja haastaviin vuorovaikutuksellisiin ja kasvatuksellisiin tilanteisiin, joita sijaisvanhemmuuteen liittyy. Siinäkin on pyrkimys syvällä tavalla ymmärtää lapsen oireita, ehkä kuormittavaakin käyttäytymistä, sitä kautta lisätä vanhempien jaksamista ja taitoja kyseisen lapsen kanssa.
Oleellista siis tässäkin on ensin ymmmärtää lasta ja vanhemmissa syntyviä vastatunteita, ennekuin lähdetään miettimään mitä tehdä, miten toimia. Tällaisella työskentelyllä pyritään edistämään sijoituksen onnistumisen mahdollisuuksia ja edistämään lapsen kasvua ja kehitystä kohti sitä maksimitasoa, jonka hänen taustansa mahdollistaa. Monissa tapauksissa se on hyvin lähellä ’normaalia’ jos vain lapsen tärkein, välitön, jokapäiväinen kasvuympäristö pyritään optimoimaan (sijaisvanhemmuus) ja siihen liittyy muut tarvittavat terapiat ja tukitoimet.