Kun ihminen kohtaa ongelmia, kun häntä ahdistaa, kun hän ei tunnu löytävän tietä ulos kaikesta siitä, minkä hän haluaisi ratkaista ja saattaa paremmaksi omassa elämässään, silloin ihmisen subjektiivinen tulkinta tilanteestaan, käsitys siitä, mikä häntä vaivaa, pelot, jotka saattavat tuntua epärealistisilta, ihmisen usko tai sen puute itseensä, tämä kaikki on auttajan tai terapeutin otettava totuutena autettavan kanssa, muuten ei synny kohtaamista, muuten ei synny autettavalle tunnetta, että häntä oikeasti ymmärretään eikä vähätellä tai pidetä hänen ongelmiaan jotenkin huvittavina tai arvottomina. Auttajan on syvennyttävä erittäin huolellisesti ja kunnioittaen autettavan sisäiseen tilaan, jotta ymmärrys olisi aitoa ja syvää ja jotta autettavasta tuntuisi, että häntä todella ymmärretään.
Ongelma omaa subjektiivisen arvon ja merkityksen ja ongelma on jaettava vastavuoroisuudessa ja tämä pätee niin psykoterapiassa, koulupsykologisessa konsultatiivisessa tilanteessa opettajan tai lapsen vanhempien kanssa, lastenpsykiatrisessa tutkimus- tai hoitotilanteessa, perheneuvonnan konsultatiivisessa verkostotilanteessa, jossa muut auttajat saattavat olla ahdistuneita tai hämmentyneitä. Autettavan totuus on aina lähtökohta, josta edetään vuorovaikutteisesti ja vahvalla tavalla tunteita jakaen kohti sitä tasoa, että autettava tai tuettava lopulta voi nähdä todellisuutensa itse toisin ja edetä siltä pohjalta vahvempaan suuntaan, paremman kontrollin sävyttämänä ja itseensä enemmän luottaen. Viime kädessä se saako hän apua tai ottaako autettava sen vastaan riippuu hänestä itsestään.