Psykoterapia

Ihminen on menneisyytensä ja kokemustensa tulos. Tämä luo useimmiten ihmiselle tietynlaisen automaattisen ja itsestään selvän tulkinnan siitä, mikä on mahdollista itselle, millainen maailma on, voiko muihin luottaa, olenko hyvä, olenko huono, arvostetaanko minua, olenko kyvykäs johonkin haasteeseen. Kun ihminen alkaa vahvan, tunnepitoisen vuorovaikutussuhteen varassa vapautua kahlitsevista sisäisistä perusolettamuksista, hänen todellisuudentajunsa laajenee, hän sisäisesti vapautuu ja kaikki alkaa pikkuhiljaa näyttää erilaiselta.

Psykoterapiassa on mielestäni kyse kaikesta tästä. Mitkään neuvot, vinkit, ”positiiviset määritteet” tai järkevät ratkaisut eivät lopulta voi asiakkaan kannalta auttavia, jotkut asiakkaat ovat jopa kokeneet ne loukkaavina, kun sisäinen todellisuus ei ollenkaan kykene vastaamaan ”positiivisen ja innokkaan terapeutin” vihjeisiin.

Mielestäni yksi tärkeä perustotuus on se, että asiakkaan tulkinta siitä, mikä on hänelle vaikeaa, on totuus, jonka pohjalta edetään. Vaikka asiakas uskoisi, että häntä vainotaan ”joidenkin pimeiden voimien taholta” ei terapeutti missään nimessä saa vähätellä tai sanoa, että ”höpö höpö”. Se on pahinta mitä asiakkaalle voi tehdä. Häneen täytyy eläytyä ja häntä täytyy uskoa sen todellisuuden kautta mitä hän kokee. Ainoastaan silloin syntyy riittävän syvä vuorovaikutus, jonka varassa asiakas voi luottaa ja jonka varassa alkaa pikkuhiljaa olla mahdollista se, että tähän asti ainoaksi koettu ”totuus” voi alkaa pikkuhiljaa muuttua. Se, mikä ihmistä lopulta sisimmästä käsin ohjaa, on hänen syntymänsä jälkeen koettu tunnepitoinen maailma tärkeiden ihmisten kanssa.

Mielestäni yksi tärkeä perustotuus on se, että asiakkaan tulkinta siitä, mikä on hänelle vaikeaa, on totuus, jonka pohjalta edetään. Vaikka asiakas uskoisi, että häntä vainotaan ”joidenkin pimeiden voimien taholta” ei terapeutti missään nimessä saa vähätellä tai sanoa, että ”höpö höpö”. Se on pahinta mitä asiakkaalle voi tehdä. Häneen täytyy eläytyä ja häntä täytyy uskoa sen todellisuuden kautta mitä hän kokee. Ainoastaan silloin syntyy riittävän syvä vuorovaikutus, jonka varassa asiakas voi luottaa ja jonka varassa alkaa pikkuhiljaa olla mahdollista se, että tähän asti ainoaksi koettu ”totuus” voi alkaa pikkuhiljaa muuttua. Se, mikä ihmistä lopulta sisimmästä käsin ohjaa, on hänen syntymänsä jälkeen koettu tunnepitoinen maailma tärkeiden ihmisten kanssa.

Psykoterapia on aina pitkä tunnematka, jossa kahdenkeskisyydessä jaetaan ja koetaan asioita ja vahvistutaan ja uudestisynnytään. Alkuperäinen psyykkisen kehityksen tila, kahdenkeskisyys äidin ja lapsen välillä psyyken kehityksen alkutilana toistuu psykoterapiassa vastaavassa asetelmassa. Se ymmärrys, empatia ja herkkä intuitio, mitä asianomainen ei välttämättä tuossa alkuperäisessä suhteessa ole saanut, voidaan ”paikata” tai uudelleen elää korjaavalla tavalla terapeuttisessa kahdenkeskisyydessä.

Kun erilaisia lähteitä lukevat ja apua hakevat ihmiset pohtivat miten ja kenen avulla auttaa itseään, toivon, että tämä tekstiä psykoterapiaan liittyen tulisi luetuksi. En lainkaan usko, että mitkään” hokkus pokkus” tai ”nopeasti hyvään oloon” edistävät tekniikat voisivat oikeasti olla apuna. Tämä on minun näkemykseni asiasta ja jos se lukijassa herätti tunnetta, että näin sen täytyy olla, silloin minun tarjoamani psykoterapia voi olla vaihtoehto.

Psykoterapiani on taustaltaan ja teoreettiseen viitekehykseltään psykoanalyyttiseen orientaatioon nojaava. Siinä pohditaan ihmisen tunnehistoriaa ja eletään niitä vaiheita vahvassa yhteydessä läpi ja asiakas voi pikkuhiljaa rakentaa oman minuutensa, käsityksensä itsestään ja maailmasta uudelleen. Minulla on myös vahva traumaperäinen orientaatio, jossa sovelletaan EMDR –menetelmää, joka perustuu aivojen oikea-vasen herkistämiseen ja prosessointiin.

Ajatuksena on, että oikean aivopuoliskon vahvat tunneyhteydet väliaivojen tunnekeskuksiin katalysoidaan ja integroidaan vasemman aivopuoliskon älyllisiin ja tiedollisiin prosesseihin. Käytännössä tämä tapahtuu silmän liikkeiden avulla ja tämän metodin toimivuus on laajalti todennettu.

Dissosiaatio- sana tarkoittaa ”poistaa yhteys”, jossa dis on merkki erottaa ja sos on merkki yhteys. Dissosiaatio on traumoissa automaattisesti kytkeytyvä, mielen luoma suojautumismekanismi, jossa trauma koetaan joko kehollisena oireena, unien häiritsevänä teemana, arjessa yhtäkkiä aktivoituvana pelkona, mahdottomuutena tehdä tiettyjä asioita, vahvana asenteena ”etten mene sinne koskaan” jne. Ihmisessä on ns. arkiminä, joka yrittää tulla toimeen työssä, ihmisten kanssa ja sosiaalisissa suhteissa. Ihmisessä voi olla vahvalla tavalla latautuneita, tunnepitoisia osa-kokemuksen tiloja, jotka aktivoituvat kun ympäristö vihjaa liian vaikeisiin asioihin.

Kaikki tämä voi olla suuri kuorma ihmiselle ja tätä rakenteellista dissosiaatio- teoriaa olen opiskellut osana traumaterapeuttista metodiani.

Yksi traumaterapeuttisen metodin erittäin vaikuttava osa-alue on sensomotorinen näkökulma. Se on myös yksi minun terapeuttisen lähestymistapani keskeinen alue. Siinä otetaan vahva kiintopiste ja mielenkiinto kehollisen kokemisen ja tunteiden välillä. Tällä hyvin vaikeasti määriteltävällä alueella usein piilee monia traumaattisia kokemuksia, hallitsemattomia tunnevaltaisia reaktioita, joiden haltuunotto, analyysi ja työstäminen on osa terapeuttista lähestymistapaa ja toimintavaihtoehtoja.

Olen Kelan listoilla toimiva erityistason psykoterapeutti, jolla on siis erityistason psykodynaaminen koulutus, edellä mainitut traumaterapeuttiset lähestymistavat ja asiakas voi saada allekirjoittaneen antamassa terapiassa Kelan korvaaman osuuden, kunhan hänellä on siihen psykiatrian erikoislääkärin suositus ja lausunto.
Yksi keskeinen asiakasryhmäni ovat lapset, joiden psykoterapia on erittäin vahvalla tavalla edustettu työnkuvassani. Asiakkaana olevien lasten suhteen puhutaan Kelan terminologian mukaan vaikeavammaisista, mikä käytännössä tarkoittaa keksimääräistä isompia kehityskitkoja erilaisten kehollisten tai psyykkisten vastoinkäymisten tuloksena kehityskaaren aikana. Tällainen lastenpsykoterapia on erittäin toivottava ja kannatettava ajatus, koska silloin ihmiselle voidaan tarjota mahdollisimman pitkä jakso häiriötöntä kokemusta itsestä ja maailmasta ja hallittua elämää. Aikuisten osalta Kelan käsitteistössä puhutaan harkinnanvaraisesta psykoterapiasta, jossa psykiatrin lausunnon perusteella Kela myöntää vuodeksi kerrallaan oma vastuu osuudella psykoterapiaa.

Tässä tapauksessa Kela maksaa oman osuutensa joka on noin kaksi kolmasosaa tuntihinnasta ja asiakas itse oman osuutensa. Olenkin monesti todennut, että tuo oma vastuuosuus asiakkaalla on tietynlainen motivaatiomittari ja sitä kautta erittäin suositeltava asia.

Jos lukija haluaa kuulla jotain lisää psykoterapiaan liittyen, minuun voi ottaa yhteyttä, soittaa ja keskustelujen ja vuorovaikutuksen kautta pääsemme eteenpäin. Tarvittaessa myös etäterapiamahdollisuus.

Omalta osaltani voisin muiden määritelmien lisäksi todeta, että psykoterapia on mahdollisuus tehdä elämällään mitä haluaa (vaikka ihminen toisin uskoo) ja että tämä prosessi voi avata positiivisempaa maailmaa ja parempia mahdollisuuksia. Se mikä on kerran koettu, voi jäädä ratkaisemattomana elämään ja se tulee kohdata uudelleen vahvasti latautuneessa vuorovaikutussuhteessa.